Kasvata osaamistasi
GOSin tiimissä

GOSin tiimissä saat urallesi sopivia tehtäviä, oletpa sitten vastavalmistunut tai pidempään alalla ollut asiantuntija. Meillä pääset kasvamaan ja saamaan vaativampiakin haasteita, kun niitä kaipaat. Kannustamme sinua kehittymään ja tuemme sinua matkallasi.

GOS on nopeasti kasvava, rahoitusta, yritystutkimus- ja analyysipalveluita sekä tilitoimistopalveluita tarjoava alansa edelläkävijä.  Asiakaskuntamme koostuu monilla eri toimialoilla toimivista pk-yrityksistä sekä pankeista, sijoittajista ja rahastoista. Tuotamme asiakasyritystemme johdolle, omistajille ja sidosryhmille asiantuntijapalveluita sekä päätöksenteon  kannalta olennaista tietoa.

Meillä työskentelee 70 asiantuntijaa Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella. GOS on erinomainen työpaikka niin kokeneille ammattilaisille kuin uransa alkuvaiheessa oleville osaajille: kirjanpitäjille, palkanlaskijoille, controllereille, analyytikoille ja HR-asiantuntijoille.

GOS työnantajana 

GOS Group on vuonna 2015 perustettu taloushallinnon ja vaativien rahoitus­ratkaisujen asiantuntijatalo. Palvelemme jo yli 750 pk-yritysasiakasta ympäri Suomen ja skaalamme palvelumme aina asiakasyrityksemme tarpeiden ja kehitysvaiheen mukaan: oli kyse perusasioiden kuntoon laittamisesta, talous­hallinnon tasonnostosta tai vaativista rahoitus- ja omistus­järjestelyistä. Meillä työskentelee 70 asiantuntijaa viihtyisissä toimi­pisteissämme, jotka sijaitsevat Oulussa, Turussa, Helsingissä ja Tampereella.   

GOS on vahvasti kasvava yritys, minkä takia rekrytoimme jatkuvasti uusia osaajia. Tarvitsemme kasvumme rakentamiseen sekä kokeneita osaajia että vasta uraansa aloittavia. 

Seuraamme työhyvinvointia säännöllisesti ulkopuolisella toimijalla teetetyllä henkilöstökyselyn mittauksella. Vuonna 2025 työhyvin­vointikyselymme mukaan henkilöstömme haluaa lämpimästi suositella GOS Groupia työnantajana (eNPS +71 asteikolla –100 ja +100 välillä) ja on tyytyväinen työssään. 

GOS on arvostava ja turvallinen työyhteisö ja meillä on tavoitteena olla täysin syrjimätön ja toimintaamme ohjaa yhdenvertainen ilmapiiri. GOSilla on nollatoleranssi kiusaamiselle, rasismille ja kielteisille ikäasenteille. Haluamme tuoda henkilöstöllemme joustavuutta arkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisia työaika­joustoja ja etätyö­mahdollisuuksia muuttuvien elämän­tilanteiden mukaan. Päätöksissämme huomioidaan aina tasa­puolisuus ja liiketoiminnan tarpeet. 

Panostamme henkilöstömme asiantuntijuuteen ja jatkuvaan oppimiseen. Kannustamme henkilöstöä kouluttautumaan aktiivisesti sekä pätevöitymään osana henkilökohtaista koulutus- ja urasuunnittelua. Tämän lisäksi tarjoamme laajat henkilöstöedut. 

MARKO NIEMINEN
Partner, Corporate Finance

NIKO VAHTOLA
Partner, CFO, KTM

AKI TUSA
Partner, Research and Analysis, KTM

TARJA RAJAMÄKI
Team Lead, Accounting

ELINA PETÄNEN
HR Manager, Team Lead

ARTTU KAUTTO
Partner, Accounting

GOS yritysten selkänojana kaikissa kasvun vaiheissa

GOS Group on nopeasti kasvava rahoitusta, yritystutkimus- ja analyysipalveluita sekä tilitoimistopalveluita tarjoava asiantuntija-organisaatio. 

Perustettu

2015

Asiakkaille järjestelty rahoitus

+300 M€

Liikevaihto

6 M€

Asiakkaita

750

GOSlaisia

70

Työntekijöiden nettosuositteluindeksi (eNPS) 

+71 

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.