GOS Group on vuonna 2015 perustettu taloushallinnon ja vaativien rahoitusratkaisujen asiantuntijatalo. Palvelemme jo yli 750 pk-yritystä ympäri Suomen ja skaalamme palvelumme aina asiakkaan tarpeiden ja kehitysvaiheen mukaan. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Turussa, Helsingissä ja Tampereella.

Perustettu

2015

Asiakkaille järjestelty rahoitus

+300 M€

Liikevaihto

6 M€

Asiakkaita

750

GOSlaisia

70

Työntekijöiden nettosuositteluindeksi (eNPS) 

+71 

Hyödynnämme raportoinnin, ennustamisen ja rahoitus­ratkaisujen tukena reaaliaikaista talousdataa, jotta asiak­kaamme voivat tehdä päätöksiä ajantasaisen tiedon pohjalta. Ratkai­suihimme luottavat asiakkaidemme lisäksi myös kaikki merkittävät kotimaiset rahoittajat.

Arvojemme mukaisesti välitämme sekä asiakkais­tamme että henkilös­­töstämme. Uskomme tiiviiseen yhteistyöhön, korkeaan laatuun ja siihen, että paras lopputulos syntyy, kun toimimme aidosti asiakkaan kumppanina – myös haastavina aikoina. 

Omistaja­­kunnan enemmistön muodostavat edelleen aktiivisesti toiminnassa mukana olevat perustajat ja avainhenkilöt, joilla on kymmenien vuosien kokemus pk-yritysten taloudesta ja rahoituksesta. Omistajiimme kuuluu myös Virta Equity Oy:n hallinnoima Virta Sijoituspooli II Ky. 

Pyrimme kaikessa toiminnas­samme toimimaan vastuullisuus­periaatteidemme mukaisesti. Lisäksi olemme Talous­hallintoliiton auktorisoima tilitoimisto, mikä vahvistaa sitoutumistamme korkeaan laatuun ja luotettavuuteen. 

Olipa käsilläsi sitten rahoitustarve, omistusjärjestely, taloushallinnon tasonnosto tai perusasioiden kuntoon laitto, GOS Group on kumppanisi. 

Ruisrockissa 2015 kuultiin muutakin mielenkiintoista kuin lauantaidiskoa ja lähiöräppiä. Uuden konsultti- ja rahoitusyrityksen perustajat kehittelivät keikkojen välissä osakeyhtiölleen nimeä, joka kuvaisi sen määrätietoista, tavoitehakuista ja käytännönläheistä toimintatapaa:

GOS syntyi halusta auttaa suomalaisia pk-yrityksiä ymmärtämään paremmin omaa taloustilannettaan ja tekemään kaukaa viisaita, rohkeitakin päätöksiä, joita pystyisi myös toteuttamaan.

Pian pankkiiritaustaiset perustajat huomasivat, että moni yrittäjä kaipasi rahoitussuunnittelun ohella apua myös palkanlaskentaan, taloushallintoon ja kirjanpitoon. Yrittäjät tunsivat firmansa arjen tarkemmin kuin kukaan muu, mutta rahoittajat eivät kysyneet näppituntumaa vaan numeroita. GOS tulkkasi yrityksen toiminnan, tavoitteet ja mahdollisuudet luvuiksi ja laskelmiksi – ”gos we can”. 

Tällaiselle toimijalle oli, ja on, selkeä tilaus. Festarien nimipallottelun kohteesta on sittemmin kasvanut kokonainen Group of Skills: talouskumppani, joka kulkee nyt yli 750 suomalaisen yrityksen rinnalla ja auttaa niitä pitämään taloutensa ennustettavina. Työtämme ohjaavat innostus, laatuajattelu, yhteistyön vaaliminen ja aito välittäminen. 

Haluamme olla koko yritysrahoitusmarkkinan uudistaja ja samalla yritysten, niiden omistajien sekä rahoittajien selkänoja. Teemme taloudesta ymmärrettävää, mahdollistamme ajantasaiseen tilannekuvaan tukeutuvan päätöksenteon ja pystymme tarvittaessa rahoittamaan hankkeet.

Menestymällä yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme myös omaa tunnettuuttamme kaukaa viisaana kumppanina ja alamme kiinnostavimpana työnantajana.

Innostus on ilmaista energiaa, jota tuotamme yhdessä. Innostus tarttuu, virkistää ja näkyy hyvänä työnä, josta on mukava olla ylpeä. Innostus ilmenee myönteisenä uteliaisuutena, haluna ylittää odotukset sekä sitkeytenä, joka kantaa myös haasteiden yli.

Uskomme, että paras yhteistyö rakentuu avoimelle viestinnälle ja läpinäkyvälle tekemiselle. Sovimme vastuut selkeästi, jotta jokainen tietää roolinsa, eikä mitään jätetä oletusten varaan. Näin toimimme niin organisaation sisällä kuin asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Laatu näkyy meillä siinä, miten teemme työmme ja kohtelemme toisiamme. Otamme vastuun omasta tekemisestämme, jaamme osaamista ja kehitämme yhdessä parempia toimintatapoja, jotka vahvistavat myös työhyvinvointiamme. Seuraamme toimialaamme ja sitä koskevan lainsäädännön kehitystä niin, että voimme toimia aina alamme parhaina asiantuntijoina asiakkaidemme hyväksi.

Yhtiönä teemme kaikkemme tarjotaksemme sekä henkilöstöllemme että asiakkaillemme parhaat mahdollisuudet onnistua omassa tekemisessään. Ja silloin kun on vaikeaa, olemme tukena. Kaveria ei jätetä! Haluamme myös kantaa vastuuta yhteisestä ympäristöstämme.

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.